tiistai 3. kesäkuuta 2008

Ristipistoja historian syvyyksistä

Aloitanpa näistä, kun koko käsityöinnostus kotipuolessa alkoi ristipistoista. Tai tämä jalo kirjontalaji oli ainakin jotain, jonka osasin (mekaanista toistoa ohjeen mukaan) ja jota tehdessä ei tarvinnut kiroilla. Vaatteiden valmistuksessa oli aina se puoli, että eteen tuli väistämättä ongelmakohtia, joihin osaamiseni tyssäsi. Ja sitten kiroilutti.

Mutta ah, ristipistot. Tuntikausien työtä ja nyhräämistä, kunnes silmät ovat ihan solmussa. Ahkeran puurtamisen tuloksena minulla saattoi olla vuoden päästä kätösissäni valmis työ. Oi niitä aikoja (ja tulevia sellaisia).



Eri kissarotuja ristipistoin, aloitettu yläasteaikoina ja saatettu valmiiksi vuonna 2006



Kirjailtu kiitoskortti isukille, kun kustansi miulle ompelukoneen.
Ohje ja tarvikepakkaus tulleet Cross Stitcher -lehden 3/06 numeron mukana.




Sydänrasia joululahjaksi isoveljen tyttöystävälle
Ohje Suuresta käsityölehdestä

Puinen rasia maalattu akryyliväreillä (pohja vaaleanpunainen, valkoisella hennosti kerros päälle) ja lakattu, ristipistotyö liimattu rasian kanteen. Ja nättiä tuli!



Tatty Teddy kukkaniityllä, äitienpäivälahja -06

Ohje samaisesta Cross Stitcher-lehdestä
(tämä oli syy, miksi ostin koko lehden :))




Ristipistogeisha
Ja tämäkin Cross Stitcherin 3/06 numerosta


Lisää on tulossa, sekä valmistumassa että valmiina, mutta kuvausta vailla. Tällä hetkellä kehystämistä vaille valmiina on Moonlight cabin -niminen maisemakuvaus, joka tulee riippumaan kesämökin seinällä.

Keskeneräisiäkin töitä on, ja aloittamattomia ristipistopakkauksia sekä malleja, joihin minulla on jo langat. Ja kukahan ei ikinä haali itselleen liikaa projekteja?

Blogin avajaiset

Teinpä sitten oman blogin käsityöharrastukselle. Olisi kiva, jos voisin jollain keinolla dokumentoida itse tehtyjä juttuja ja tarinoida niistä vähän enemmänkin, ja päädyin viimein blogiin. Kotisivujen päivittäminen on liian vaivalloista (etenkin kun olen tehnyt sitä viimeeksi vuonna -05) ja minun on turha sotkea aikaansaannoksiani tavanomaisen angstini joukkoon. Siitä tulisi vain liikaa kaaosta, jota on jo ennestäänkin riittämiin.

Niin siis. Olen artesaaniopiskelija Lappeenrannasta, ja aloitan syksyllä opintojeni toisen vuoden. Parin vuoden päästä olen toivottavasti vastavalmistunut vaatetusartesaani, joka myöskin toivottavasti tietää, mitä tehdä tämän koulun jälkeen. Siihen ei onneksi ole kiirettä.

Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä, ja aluevaltauksiini jo ennen käsityöpainotteista koulua kuuluivat niin ristipistot, helmityöt, (kortti)askartelu kuin moni muukin käden taitojen ala. Koulussa kiinnostus käsitöihin on pysynyt hyvin yllä, mutta innostus on vain kasvanut. Teen edelleen kotonakin kaikenlaista.

Tänne minun on tarkoitus dokumentoida valmistuneita projekteja sanoin ja kuvin. Voin hyvin aloittaa kirjaamalla ylös tärkeimpiä tähän mennessä valmistuneita juttuja, joita kyllä riittää...

Nukkuva Kaaos.